Sääksjärven Loiskeen futsalkausi 2015-2016 käynnistyy

9.10.2015

Puheenjohtajan terveiset kauden kynnyksellä

Sääksjärven Loiske suuntaa futsalkauteen 2015-2016 perinteisesti kasvatustyön kautta. Seuralla on juniorijoukkueita piirin sarjoissa 15 sekä aikuisten joukkueita neljä tulevalla kaudella. Kaksi liiton ja kaksi piirin sarjoissa.

Sääksjärven Loiske futsal edustus koostuu edustusjoukkueesta, joka pelaa liiton Ykköstä. U21-joukkueesta, joka pelaa liiton U21-liigaa sekä reservijoukkueesta, joka pelaa piirin Kolmosessa, samoin kuin KKI-35 pelaa omaa piirinsarjaansa. Saamme täten pelaajille iloisesti peliaikaa, joka taas harjoittelun kanssa yhdessä auttaa pelaajia kehittymään edelleen huippupelaajiksi.

Edustusjoukkueemme on ollut kahtena viime vuotena liigakarsinnoissa, jääden täpärästi rannalle joukkueena. Yksilöinä sinne joukkue on pelaajia saanut. Joka vuosi. Viime kauden jälkeen useampikin pelaaja kipusi liigaan. Todella hienoa. Se kertoo, kuinka paljon hyviä ja onnistuneita asioita on tehty.

Vaikka joukkue on taas isosti muuttunut ja rakennusvaiheessa, annetaan nuorille vastuuta kentällä ja kentän ulkopuolella. Siten kehitys seurassa, joukkueissa ja keskiössä olevan pelaajan osalta kehittyy ja paranee.

Muutoksia on tehty kauttaaltaan myös valmennuspuolella. Nykyään jo vahvat Sääksjärven Loiskeen futsaltaustaiset hienot palloilumiehet kantavat vastuun valmennuksestamme. Valmennustiimimme vahvuus kolmen joukkueen osalta on kuusi valmentajaa.

Olemme myös yhteistyössä LeKin kanssa rakentaneet pelaajan polun futsalissa Lempäälään. Lempääläläisellä junioripelaajalla on suora tie junioreista aikuisjoukkueisiin. Niin Sääksjärvellä kuin Lempäälässäkin tehdään hyvää juniorityötä futsalin parissa. Tällä hetkellä Futsal-liigan maratontaulukon sijalla yhdeksän majaileva Sääksjärven Loiske ei yllättyisi, jos tulevaisuudessa pelataan vaikka täysin lempääläläisvoimin ja -pelaajin Futsal-liigaa. Toki ovet ovat avoinna kaikille nälkäisille ja kehityshaluisille, jotka eivät työtä pelkää, vaan mahdollistahan se on ihan lempääläläisvoiminkin.

On todella hienoa seurata kun pelaajat ja valmentajat toimihenkilöineen kehittyy ja kehittää lajia, pelaajia Sääksjärven Loiskeen, Lempäälän, Tampereen piirin, liiton Ykkösen, Liigan ja maajoukkueen käyttöön.

Sinne astihan pelaajia on mahtavasti Loiskeesta kiivennyt.


Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan.

Kasvatetaan jatkossakin pelaajia ja annetaan pallon pyöriä.


Palloiluterveisin,

Esa Kuusisto
Sääksjärven Loiske
Puheenjohtaja
Jalkapallo- ja futsaljaoston pj.
Joukkueenjohtaja