Otteluennakko: Loiske - SC Riverball klo 15:00 Hakkari

25.10.2015

Otteluennakko 24.10.2015 Loiske – SC Riverball klo 15:00 Hakkari

Loiske lähtee tulevaan kotipeliin hieman hankalassa ja haastavassa tilanteessa, sillä Loiskeen tuloksena on viime viikolta kaksi tappiota. Tappioiden seurauksena Loiske harjoitteli jo tiistaina harjoituksissa uudenlaista puolustustaktiikkaa, jonka olisi tarkoitus tuoda varmuutta joukkueelle erityisesti oman kenttäpuoliskon puolustamisessa. Lisäksi päävalmentaja Mika Järvinen on todennut viime pelin ja tiistain harjoitusten jälkeen, että ajatus, huolellisuus ja hyvä mutta taisteleva asenne ovat tärkeitä lähtökohtia menestyäkseen Futsal Ykkösessä.

Tuleva kotipeli lauantaina on erittäin tärkeä, sillä Loiske todellakin haluaa päästä takaisin voittojen tielle Hakkarin pyhätössä. SC Riverball myös varmasti haluaa ottaa Loiskeesta päänahan viikonloppuna, sillä joensuulaiset hävisivät viime pelinsä LaPolle Lapuan urheilutalolla lukemin 5-2. SC Riverball tulee siis varmasti kovaa ja nälkäisesti päälle. Molemmat joukkueet ovat taitavia pelillisesti, mutta tuleva peli tullaan ratkaisemaan eritoten henkisellä pelillä ja taktisella osaamisella. Toisaalta SC Riverball matkustaa aina Joensuusta asti Hakkariin vieraskentälle, joten on hyvin tärkeää, että Loiskeen pelaajat aloittavat pelin aktiivisesti, energisesti sekä vauhdikkaasti. Oranssipaitaisten tulee ylläpitää ja käyttää näitä edellä mainittuja piirteitä tai asioita läpi ottelun.

Tuleva peli on ensimmäinen joensuulaisia vastaan tällä kaudella. Lisäksi tämän kauden SC Riverballin pelisysteemeistä Loiske ei tiedä paljoakaan, joten tällaisissa peleissä täytyy olla alusta asti joka tilanteessa hereillä. Loiskeella ja SC Riverballilla on nyt varmasti kana kynittävänä, sillä voittaminen tulevassa kohtaamisessa palauttaisi ja synnyttäisi voittajajoukkueen pelaajille uutta itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen. Myös päävalmentaja Järvisen oma sitaatti viestii humoristisesti voittamisen tärkeydestä ja ilosta: ”Voittaminen on keskimäärin kivempaa kuin häviäminen.”

Loiskeella on kasassa kahdesta ensimmäisestä sarjapelistä 3 pistettä, eli 1 kotipelivoitto ja 1 vieraspelitappio maalieroin 8-9. Samalla tavalla on myös SC Riverball pelannut: heillä on 1 kotipelivoitto ja 1 vieraspelitappio maalieroin 8-8. SC Riverball oli viime kaudella vaikea vastus Loiskeelle eritoten Hakkarissa, eikä tulevasta kohtaamisesta odoteta sen helpompaa peliä kuin muistakaan peleistä.

Ottelusta siis odotetaan taktista peliä ja kovaa taistelua joka pallosta, mutta toivottavasti Hakkarin pyhättö ja mahtava kotiyleisö saavat psyykkisen yliotteen joensuulaisista pelaajien esittelyjen aikana ennen peliä.

Ottelu alkaa lauantaina kello 15.00, tervetuloa!

 

Seuraa heitä:

 

Sammy Pylkki (SC Riverball)

Pylkin tehot kahteen ensimmäiseen peliin ovat 4+0 ja hän on SC Riverballin vaarallisimpia pelaajia nimenomaan hyökkäyspäässä. Lisäksi hän voitti maalipörssin 25 maalilla Futsal Ykkösessä kaudella 2014–2015, joten hänen kanssaan pitää olla tarkkana puolustuspäässä. Onnistuuko siis Pylkki jälleen maalinteossa seuraavassa pelissään Loisketta vastaan, vai pystyykö Loiskeen puolustus pitämään hänet pimennossa?

Otso ”Nalle” Suonpää (Loiske)

Suonpään tehot kahteen ensimmäiseen peliin ovat 2+3 ja hän on Loiskeen kuumin pelaaja tällä hetkellä erityisesti hänen tulisella vasurillaan. Toisaalta ainakin alkukaudesta Suonpäällä on ilmeisesti esiintynyt lieviä loukkaantumisia, mutta toivottavasti hän on kovassa iskussa tulevaa kotipeliä varten, sillä targetteja ja hänen tuhoista vasuria tarvitaan. 

 

2 ensimmäistä ottelua:

 

SC Riverball-JoSePa 6-3 (2-3)

LaPo-SC Riverball 5-2 (1-1)

 

Loiske-LaPo 5-3 (1-2)

AS Moon-Loiske 6-3 (5-2)