Loiske vyöryi Moonin yli

8.1.2017

 

Loiske vyöryi Moonin yli

 

Vuoden ensimmäinen ja samalla toisen kierroksen ensimmäinen futsal ottelu Hakkarissa tarjosi katsojille maaleja, tunteita ja hyvää viihdettä, tosin pienenä ihmeenä päätyovet pysyivät kiinni alusta loppuun ja ennakossa vahvasti esillä ollut Kai Paakkari oli jälleen jättänyt saapumatta Lempäälään.

Ottelu lähti käyntiin tunnustellen ja virheitä välttäen. Kahdeksannella peliminuutilla Samuli "Arvi" Salminen täräytti pallon vastustamattomasti ohi maalivahdin ja taululle lukemat 1-0 kotijoukkueelle.

Tästä muutama minuutti eteenpäin ja Muotialan härkä, Ilkka Leppänen jyräsi kahden pelaajan läpi ja naulasi kärkkärillä 2-0. Yleisö ei ehtinyt taputtamistaan lopettaan kun taas soi punalamppu Moonin päädyssä. Juuso "Jöpis" Järvenpää ja Salminen pelasivat seinäsyötöillä ja Jöpis karkasi maalintekoon, taululla 3-0. Tämän jälkeen Loiske kadotti otteensa ja Mooni teki kaksi maalia ja hiipi maalin päähän, Kunnes Teemu "Reiska" Heinonen lopetti Moonin pyristelyt ja takoi tauko tilanteen 4-2.

 

Toinen puoliaika oli tasaista vääntöä ensimmäiset viisi minuuttia kunnes alkoi maaleja syntymään. Ensiksi Moonin Teemu Aittola kavensi tilanteen 4-3 ja heti perään Leppänen painoi takakulmaan illan toisen 5-3. Tämän jälkeen voittajasta ei enään ollut epäselvyyttä. Ottelun parhaaksi valittu Heinonen painoi 30 minuutin kohdalla pallon riman alle ja seuraavasta tilanteesta Otso "Sininen hetki" Suonpää täräytti pelin jo 7-3.

Tästä viisi minuuttia eteenpäin ja peto oli irti kun Tommi "Toba" Ahola nousi oikeaa laitaa eteenpäin aina loppuun asti laittaen pallon takakulmaan 8-3, tähän maaliin syötön kirjautti maalivahti Antti Härkönen, Joka oli täräyttänyt maitojunalla takaisin oranssipaitoihin samaisella viikolla. Vielä tämänkin jälkeen Loiske löi painetta ja jatkoi pirteää esitystään.

Pari minuuttia ennen loppua Ali Al-Zubeidi viimeisteli kapteeni Markus Sairialan syötöstä 9-3. Viimeisillä sekunneilla Moon teki vielä neljännen maalin, mutta kolme pistettä jäi Lempäälään ansaitusti. Tästä on hyvä jatkaa matkaa ensi viikolla Ouluun!!!