Pojat -06

Edelliskauden tapaan talvikaudelle startattu päättyneen kesäkausi juhlittuna.

Talvella 2015-2016 Pelasivat pojat Futsalin piirisarjaa ja lisänäsä  NOPS 06 haastesarjaa. 

Talvisin on myös ollut pyritty futsalin lisäksi harjoittelemaan jalkapalloa joukkueen omallavuorolla tekonurmella. Lisäksi on innokkaimmille ollut kausittain myös tekniikkakouluja. Välillä myös erillisiä maalivahtiharjoituksia.

Kesäkausi 2016:kin on jo kohta kiitettävästi taputeltuna pelattuna SPL tampereen piirin E10 sarjan piirin liigaa ja piirin ykköstä 8vs8 pelaajakokoonpanolla.

. Joukkue osallistuu piirisarjan ohella myös haastesarjaan ja turnauspeleihin.

Valmentajien johdolla joukkueessa tavoitteena saada mielekästä, mutta haastavaa peliä kaikille mukaan haluaville.  Aktiivisen vanhempien kanssa yhdessä tekemmällä järjestetyy myös hyvät edellytykset harrastukselle reilussa hengessä. Hyvä pojat !.

 

Ulkovuoroja jatketaan mahdollisuuksien mukaan kelien salliessa mahdollisimman myöhäiseen syksyyn. Ja talvella myös jalkapallona futsalin ohella. Lisätietoja toiminnasta voi kysellä joukkueenjohtajalta. Tai valmentajat loiskeen kotikentällä harjoitusvuorojen yhteydessä. Ajoissa paikalle niin ei mene peliaikaa hukkaan.

 

Muistakaa käydä aktiivisesti päivittämässä osallistujat.com tietojanne.  Mainitkaa myös kyyti/tarpeistanne ja  -tarjonnasta osallistumisten yhteydessä varsinkin vieraspeleissä !

24.8.2017 Lempäälä