P14 Sarjavoittoon!

8.4.2022


Loiskeen P14 reiluun sarjavoittoon futsal-kakkosessa

Sääksjärven Loiskeen P14-joukkue päätti futsalkautensa 2021-2022 komeaan sarjavoittoon. P14 osallistui Läntiseen Futsal-Kakkosen B-lohkoon, jossa mestaruudesta taisteli kymmenen joukkuetta. Loiske keräsi sarjassa yhdeksästä ottelusta 24 pistettä voittamalla niistä kahdeksan. Toisinaan joukkue oli ylivoimainen päihittämällä vastustajan reilusti: esimerkiksi TaPa kaatui 0-15 ja FC Kangasala 1-13. Loiske taipui ainoastaan PJK/siniselle sarjan toiseksi viimeisessä ottelussa.

Joukkueen valmentaja Mika Koikkalainen kommentoi joukkueen kautta vakuutavaksi. Erityisesti joukkuepelaaminen kauden aikana toimi loistavasti sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan valmennuksen mielestä.

Oranssipaidoissa esiintyi futsalkauden aikana 19 eri pelaajaa ja tehopisteet jakautuivat upeasti usealle pelaajalle. Erityisessä maalintekovireessä kauden aikana oli Aku Jernström, joka laittoi pallon verkkoon 12 kertaa, ja Aatos Forss, joka heilutti verkkoa 10 kertaa. 

Loiske P14 kausi onnistui hienosti, vaikka futsalia joukkue ei erityisesti tänä talvena treenannutkaan. Joukkue osallistui talvella myös muutamiin jalkapalloturnauksiin. 

Kesällä 2022 joukkuetta valmentavat Osma Fation ja Mika Koikkalainen. Joukkueessa on mukana noin 30 innokasta pelaajaa. Loiske P14:lla on joukkue tulevana kesänä sekä Palloliiton kakkosessa että kolmosessa. Tänä kesänä joukkueet siirtyvät pelaamaan koko kentän 11v11-pelejä. Valmentaja Koikkasen mukaan vastus kovenee ulos siirryttäessä, mutta kesälläkin tavoitteena on sarjavoitto.

#SääksjärvenLoiske #LoiskeP14 @loiskep0708