Loiske palasi voittojen tielle

29.11.2015

28.11.2015 Loiske – Zenith 2-1(2-0)

 

Loiske palasi voittojen tielle

 

Heti ottelun alussa Loiske sai hyvän otteen pelistä ja hallitsi ensimmäisen puoliajan. Koko ensimmäisellä puoliajalla Zenith ei saanut saanut juurikaan rakennettua maalipaikkoja Marko Virtasen vartioimaa maalia kohti. Vaarallisimmat paikat Zenith loi erikoistilanteistaan.  Ajassa 3:09 Loiskeen Teemu Heinonen vei oranssipaidat ansaittuun 1-0 johtoasemaan. Heinonen ryösti pallon Zenithin alimmalta pelaajalta ja nosti tämän jälkeen pallon takayläkulmaan ohi vastaan tullen Zenithin maalivahti. Ensimmäisellä puoliajalla Akseli Tiensuu lisäsi johtoa matalalla laukauksella takakulmaan maalivahdin ollen voimaton tilanteessa, syöttäjänä Kai Jyrkiäinen. Paikkoja puoliajalla Loiskeella olisi ollut useampaankin maaliin.

Toisella puoliajalla Zenith alkoi pikkuhiljaa päästä paremmin mukaan peliin. Pelikellon näyttäessä aikaa 25:41 Zenith sai ensimmäisen maalinsa, tekijänä Henri Palovesi. Maalista vain hetki myöhemmin Zenithin Johannes Axerud lensi toisen keltaisen korttinsa myötä ulos pelistä. Loiske kuitenkaan ei 4vs3 tilannetta pystynyt hyödyntämään. Zenith pääsi kokeilemaan maalia kymmenestä metristä Loiskeen virhetilin täytyttyä. Mikko Merikari otti 20 metrin vauhdit ja kumautti pallon selvästi yli maalin. Reikäpaidallakaan pelatessaan Zenith ei saanut kaivattua tasoitusosumaa ja pisteet jäivät Hakkariin. Joukkueiden parhaina palkittiin maalivahdit. Marko Virtanen oli maalilla varma läpi pelin tehden useita loistotorjuntoja. Pelin loppuhetkillä teki upean jalkatorjunnan tilanteessa, joka hetken jo näytti varmalta maalilta.

 

Maalintekijät

15

Heinonen Teemu

4'

14

Tiensuu Akseli
(Jyrkiäinen Kai)

12'

    25

Palovesi Henri
(Lahtinen Mikko)

26'

 

Varoitukset

8

Helminen Manu

15' (A)

35

Virtanen Marko

39' (A)

27

Axerud Johannes

19' (A)

27

Axerud Johannes

27' (D)

56

Lätti Risto

34' (A)

30

Karhatsu Henri

39' (A)

 

Kentältäpoistot

 

                                                           27

Axerud Johannes

27' (N)