Loiske Kauhajoki-Cupissa
18.6.2010
Loiskeen 99-pojat ja 97-tytöt ovat tällä hetkellä Kauhajoki-Cup turnauksessa. Tässä uutisessa seurataan joukkueiden menestymistä sekä pientä uutisointia turnauksesta.
Molemmat joukkueet lähtivät matkaan Sääksjärveltä perjantaiaamuna n.7:30. Tyttöjen ensimmäinen peli oli 11:40 ja poikien 12:00. Seuran juniorivalmennuspäälliköt Mika Björksten ja Jukka Kaarhunen lähtivät mukaan matkaan tukemaan molempia joukkueita.
Tuloksia ja kommentteja:
Tytöt 97
Pe 11:40 Loiske - Nice Futis 0-4 (0-2)
Ensimmäinen peli oli tututtuun tapaan vaikea. Alussa haettiin tuntumaan upeaan nurmikenttään kohtalaisessa säässä ja molemmat joukkueet aloittivat varovaisesti. Nice Futis karkasi kuitenkin hieman huomaamatta kahdella tyylikkäällä laukauksella ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana 2-0 johtoon. Molemmat maalit lauottiin noin 16m Loiskeen hyvin pelanneen maalivahdin yli.
Ottelu oli tasainen vääntö alusta loppuun asti, mutta Nice Futis onnistui paremmin viimeistelyssä. Toisella jaksolla Loiske sai hieman paremmin peliotetta, mutta vieraat värkkäsivät kaksi maalia lisää, voittaen avausottelun 4-0. Loiskeen tyttöjen otteet lupasivat kuitenkin hyvää seuraavia otteluita silmälläpitäen.
Tytöt eivät kauaa murehtineet omaa tappiollista otteluaan vaan ryntäsivät joukolla Loiskeen 99-poikien peliin kannustamaan omiaan. Laulut raikasivat ja poikien joukkue saikin runsaasti virtaa kannustuksesta. Kiitos tytöille!
Pe 17:50 Käta - Loiske 1-1 (1-0)
Päivän toiseen otteluun Loiske sai vastaansa yhden ennakkoon kovimmista vastustajista, kun Käta marssi ainoalla hieman muista erillään olevalla kentällä. Ottelu oli alusta alkaen tarkkaa ja tasaista taistelua, joten huippu maalintekopaikat olivat kortilla. Käta pääsi iskemään kuitenkin jakson lopussa tolppasta kimmonneen pallon maaliin ja näin siirryttiin tauolle tilanteessa 1-0.
Loiske aloitti toisen puoliajan alun vahvasti ja näytti miten joukkue pystyy parhaimmillaan pelaamaan. Näyttävä ja kova painostus ei kuitenkaan tuottanut tulosta vaan Loiskeen tyttöjen ensimmäinen maali turnauksessa antoi vielä odottaa itseään. Kahden tarkkaan puolustavan joukkueen peli sisälsi paljon taistelua ja kaksinkamppailuja, joista Loiske käytti yhden nopeasti hyödykseen ja karkasi oikealta laidalta Mari Oravaisen johdolla hyökkäykseen. Mari jätti nopeudellaan Kätan pakit paikalleen ja syöksyi kohti maalia. Nopeas vastaisku päättyi hienon kuljetuksen jälkeen Marin toimesta tarkkaan laukaukseen vastustajan maalivahdin jalkojen välistä ja koko Loiskeen vaihtopenkki repesi riemunkiljahduksiin. Tyttöjen ensimmäinen maali oli nähnyt päivänvalon ja riemu oli ansaittu
Ottelussa ei nähty tämän jälkeen enää maaleja, joten päädyttiin tasatulokseen 1-1. Loiske oli kohtalaisen tyytyväinen tulokseen ennakkoon vahvaa vastustajaa vastaan. Näin päivän kahdesta ottelusta tuloksena oli yksi tehty maali ja viisi päästettyä sekä yksi tasapelipiste. Peli paranee tytöillä jatkuvasti ja huomenna on odotettavissa lisää maaleja ja voittoputken aukeneminen.
1-1 Mari Oravainen
La 11:00 MInto - Loiske 0-1 (0-0)
Loiskeen tyttöjoukkueen nousujohteiset peliesitykset lupasivat hyvää lauantaiaamun koitokseen. Ottelu oli molemmilta joukkueilta tarkkaa puolustamista alusta alkaen ja virheitä pyrittiin välttämään. Ensimmäinen jakso ei tarjonnut kummalekaan joukkueelle hyviä maalipaikkoja ja molempien joukkueiden maalivahdit hoitivat hienosti harvat tilanteet. Loiskeen poikajoukkue saapui ensimmäisen jakson puolivälissä vuorostaan kannustamaan omiaan ja tytöt saivat hyvän hengen päälle vielä ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Tauolle siirrytiin kuitenkin tasatilanteessa 0-0.
Toisen puoliajan alussa MInton kovaluinen puolustaja sai muutaman hyvän potkun lähes puolesta kentästä kohti Loiskeen maalia, mutta Loiskeen pienikokoinen maalivahti hoiti kuitenkin tyylikkäästi tilanteet. Ottelu näytti vahvasti siltä että jäädään tällä kertaa ilman maaleja. Erinomaisesti Karhujen puolustuksessa luutinut puolustaja katkaisi kaikki Loiskeen hyökkäykset. Tällä kertaa kuitenkin märkä kenttä teki tepposet, kun tämä puolustaja kaatui ratkaisevalla hetkellä palloa purettaessa ja Loiskeen maalitykiksi muodostunut Mari Oravainen kiitti pallosta, juoksi läpi ja sijoitti tarkasti pallon jälleen kerran maalin alakulmaan. Näin ollen Loiske siirtyi upeasti 1-0 johtoon ja joukkue oli ensimmäistä kertaa johtoasemassa turnauksen aikana. Tiukan taiston jälkeen ottelupäättyikin Loiskeen 1-0 voittoon, kuten joukkueen nousukunto antoikin hieman odottaa. Voittotili oli avattu ja tästä oli hyvä lähteä alle kahden tunnin päästä alkavaan seuraavaan otteluun, jossa vastaan asettuu paikallinen seura Kauhajoen Karhu.
La 13:30 Loiske - Karhu 2-0 (0-0)
Päivän toiseen otteluun oli hieman helpompi lähteä, kun joukkueen itseluottamus oli saanu lisäpontta upeasta 1-0 voitosta. Laaja pelaajarinki mahdollisti rasituksen jakamisen useammalle tytölle, joten virtaa oli odotettavissa kotijoukkueelta.
Alku oli hieman kyttäilyä molemmilta joukkueilta ja varsinkin Karhu piti jatkuvasti neljää puolustajaa kohtalaisen alhaalla. Loiskeelle avautui aivan ottelun alkupuolella vaarallinen tilanne vapaapotkusta. Vastustaja nosti linjansa lähes puoleen kenttään, kun vapaapotku oli noin 5 m päästä keskiviivasta. Puolustuksen ja maalivahdin välille syntyikin noin 40m alue, johon Loiske haki läpisyöttöä. Tilanteesta seurasi kuitenkin niukka paitsio, joten avausmaalia ei päästy iskemään hei ottelun alkuun. Loppu puoliaika ei sisältänyt kovin näyttävää pelaamista, mutta taistelua riitti molemmilla puolilla. Tauolle siirryttiin jälleen kerran tilanteessa 0-0.
Toiselle jaksolle Loiskeen pojat lisäsivät kannustusta vaihtopenkillä olleiden tyttöjen lisäksi, joten kannustuksesta maalit eivät ainakaan jääneet puuttumaan. Toisen jakson alkuun molemmat joukkueet saivat pari puolittaista tilannetta, mutta vaarallisia laukauksia ei saatu aikaiseksi. Loiskeen hyökkäyksiä rakennettiin hyvin, mutta viimeinen ja vapauttava syöttö jäi usein puuttumaan pienen kiireen ja liiallisen kuljetuksen johdosta. Yksilötaidot johtivatkin ottelun avausmaalin syntymiseen, kun joukkueen maalitykki Mari Oravainen katkaisi syötön noin 35m päästä vastustajan maalista, kiihdytti täyteen vauhtiin ja taisteli itsensä yksin läpi. Vastaan tullut maalivahti ohitettiin tyylikkäästi kainalosta ja koko vaihtopenkki repesi riemunkiljahduksiin. Tilanne 1-0 Loiskeelle. Tämän jälkeen Karhujen oli pakko avata peliä ja panostaa hyökkäyksiin, joka johtikin Loiskeen tyttöjen turnauksen upeimman maalin syntymiseen. Eikä ole vaikea arvata kuka oli asialla... Mari Oravainen sai pallon Loiskeen omalla puolustusaluella haltuunsa, kiihdytti täyteen vauhtiin ja viimeisteli huikean 70m spurtin jälkeen tarkalla sijoituituksella jälleen kerran alas ja tilanne 2-0 Loiskeelle. Lopussa Karhu sai muutaman hyvän mylläkän aikaiseksi vielä Loiskeen maalin tuntumaan, mutta huikea taistelu toi Loiskeen tytöille 2-0 voiton. Tämä takasi jo lähes varmasti sen, että Loiske kohtaa huomenna välierässä ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuneen Nice Futiksen.
Turnauksen ensimmäisessä ottelussa Loiske hävisi Nice Futikselle 4-0, joten revanssin mahdollisuus on huomenna todennäköisesti 10:30. Asia ei ollut kuitenkaan vielä aivan varma, koska muilla joukkueilla oli vielä otteluita pelaamatta. Loiskeen hahmoksi on turnauksessa muodostumassa joukkueen kaikki viisi tehtyä maalia iskenyt Mari Oravainen, jolle ei näytä löytyvän pysäyttäjää vastustajan joukkueista. Myös Loiskeen maalivahti Emmi ansaitsee kunniamaininnan jo turnauksen tässä vaiheessa.
Su 11:30 Välierä Loiske - Nice Futis 0-3 (0-2)
Loiskeen tyttöjoukkueella oli revanssin paikka välieräottelussa Nice Futista vastaan, sillä joukkueiden edellinen ottelu alkusarjassa päättyi puhtaasti 4-0 Nicelle. Edellisessä ottelussa Nice käytti hyödykseen Loiskeen pienen mutta muuten huippuvireisen Emmin pituutta ja roikotti kaksi maalia vastustamattomasti Emmin yli.
Ottelu alkoi Loiskeen puolesta erittäin varovasti ja kunnon hyökkäyksiä ei saatu aikaan vaan Nice Futis hallitsi vahvasti ottelun alkua. 5 minuutin kohdalla Nicelle tuomittiin hieman heppoisin perustein vapaapotku noin 25m ja Loiskeen muuriin asettui vain kaksi pelaajaa. Hieman epäonnistunut laukaus painui kuitenkin pahasti muurin läpi ja yllätti muuten hyvin pelanneen Emmin Loiskeen maalilla ja tilanteeksi heti alkuun 1-0 Nicen hyväksi. Maalista lisää virtaa saanut Nice pääsi rokottamaan uudestaan lähes heti ensimmäisen maalin perään, kun vapaasti noin 20m ollut pelaaja laukoi taitavasti yli Emmin ja tilanne oli jo 2-0 Nicelle. Ensimmäisellä puoliajalla Loiskeen pelistä puuttui täysin tempo, vaikka vaihtopenkki pullisteli tyttöjä. Nice Futiksella taasen oli vain kaksi vaihtomiestä, joten liikettä kaivattiin Loiskeelle. Ensimmäisen puoliajan loppu oli hieman pelailua ja hyviä maalipaikkoja ei enää nähty. Tauolle siirryttiin Nicen johdossa 2-0.
Toiselle puoliajalle kentän toisella laidalle olleet Loiskeen 99 pojat koittivat kannustaa kovasti Loiskeen tyttöjä vauhdikkaampiin esityksiin kentällä ja muutama hyvä paikka saatiinkin rakennettua Nicen tiukan puolustuspaketin läpi, mutta vedot jäivät hieman piippuun ja Nicen maalivahdilla oli helppo työ poimia pallot syliinsä. 5 minuuttia oli pelattu kun Nice Futiksen vasemman laidan pelaaja otti roolia, pisti viisi Loiskeen tyttöä nippuun keskialueella ja vapautti hyökkääjän yksin läpi. Emmi oli voimaton maalilla, kun kaunis sijoitus jälleen kerran painui Emmin yli ja tilanne oli ratkaisevasti jo 3-0 Nicelle. Loiskeen tytöt taistelivat hienosti loppuun asti, mutta maaleja ei saatu tehtyä. Näin ollen Nice Futis selvitti tiensä loppuotteluun 3-0 voitolla ja loiske marssi taistelemaan pronssisesta mitalista iltapäivän pronssiotteluun.
Su 15:20 Pronssiottelu Loiske - Karhu 0-0 (0-0), rp-kisa 1-2
Pronssiottelussa vastaan asettuivat jo kertaalleen kohdanneet Sääksjärven Loiske sekä paikallinen seura Kauhajoen Karhu. Edellisessä ottelussa Loiske vei voiton puhtaalla 2-0 voitolla, joten kotijoukkueella oli kalavelat maksettavana ottelussa.
Varsinainen peliaika päättyi tasatulokseen 0-0, joten ratkaisua jouduttiin hakemaan aina niin tylystä rangaistuslaukauskilpailusta. Kotijoukkue voitti rankkarikisan 2-1 ja näin ollen he saivat kaulaansa pronssiset mitalit. Loiskeen joukkueen oli tyytyminen neljänteen sijaan, joka oli kuitenkin hieno saavutus joukkueelta hyvätasoisessa turnauksessa. Loiskeen turnauksen tsempparipelaajaksi valittiin kaikki joukkueen pelitilannemaalit iskenyt Mari Oravainen.
Pojat 99
Pe 12:00 Ipa - Loiske 3-2 (2-1)
Loiskeen poikajoukkue saapui paikalle hyvissä ajoin ja hyvä henki päällä. Kunnon alkuveryttelyjen jälkeen oltiin valmiita kohtaamaan jo entuudestaan tuttu Ipa. Alku oli tyttöjen ottelun tapaan hieman varovaista, mutta yksilötaidot tulivat esiin molemmilta joukkueilta. Komeita kikkoja nähtiin kentällä ja nopeita pyrähdyksiä laitojen kautta viljeltiin muutamaan kertaan.
Ipa siirtyi yksi nolla johtoon juurin nopealla laitanousulla ja tarkalla laukauksella etuyläkulmaan. Toinen maali seurasi muutaman minuutin päästä upealla laukauksella puolesta kentästä, kun Loiskeen maalivahti oli hieman noussut hieman liian ylös. Tilanne Ipa:lle 2-0, mutta Loiskeen vaihtopenkillä riitti silti uskoa omiin. Kavennus nähtiin ensimmäisen puoliajan lopulla, kun Miro pelasi upeasti Juhan läpi, joka sijoitti tarkasti pallon aivan alanurkkaan.
Myös tasoitus maali oli upeaa katseltavaa, kun Peetu rynnisti taidolla ja nopeudella laidasta läpi jättäen Ipan keskikentän ja puolustuksen kuin seisomaan paikalleen. Peetu sijoitti pallon varmasti maalivahdin ohi ja tilanne oli tasan 2-2. Noin minuutti ennen maalia olivat Loiskeen tytöt saapuneet kannustamaan omiaan kentän reunalle ja huuto sekä kannustus olivat hurjia maalin synnyttyä.
Loiskeen puhti ei riittänyt kuitenkaan aivan ottelun loppuun asti sillä muutaman pienen pyörityksen jälkeen Ipa sai kulmapotkun, jonka jälkitilanteesta kotijoukkue pääsi nostamaan pallon maaliin. Tämä maali jäikin ottelun viimeiseksi ja Loiskeen pojat joutuivat taipumaan tiukan taistelun jälkeen 3-2.
Poikien ottelun jälkeen seuran juniorivalmennuspäälliköt Mika Björksten ja Jukka Karhunen luovuttivat joukkueille sponsorin lahjoittamat mustat t-paidat Loiskeen logolla ja Kauhajoki Cup-kirjoituksella. Näillä haluttiin yhdistää joukkueita ennestään ja pyydettiin kantamaan paitoja päällä aina kun vain mahdollista.
2-1 Juha Lilja
2-2 Peetu Myllymäki
Pe 17:05 P-Iirot Keltainen - Loiske 1-0 (0-0)
Loiskeen poikien toiseen otteluun lähdettiin jälleen kerran kunnon lämmittelyjen kautta, joissa heräteltiin joukkuetta tärkeää koitosta varten. Ensimmäisen ottelun maalin tappio jätti hieman jossiteltavaan, joten haluttiin varmistaa että tällä kertaa hoidetaan homma kotiin.
Kova tuuli toi pienen lisämausteen otteluun. Loiske sai ensimmäisellä puoliajalla pelata kovaan myötätuuleen, joten se koitettiin käyttää hyväksi kovilla vedoilla hieman kauempaa. Ottelu oli alusta alkaen tasaista punnerrusta Loiskeen perustaessa pelinsä hienoihin kuvioihin, jotka rakennettiin keskikentän pelinrakentajan kautta ja pistettiin laitureille pallo vauhtiin. P-Iirot perustivat pelinsä kyttäpalloon pitäen yhden miehen jatkuvasti ylhäällä ja yrittäen pistää hänet läpi. Loiskeen puolustus olikin alussa hieman vaikeuksissa harjoittelemattoman vastustajan taktiikan kanssa, mutta homma saatiin kuitenkin toimimaan hyvin puoliajan aikana. Loiske sai hienoilla kuvioilla luotua 3-4 huippuhyvää paikkaa, lähinnä läpiajoja, mutta viimeinen terävyys puuttui viimeistelystä ja tauolle siirryttiin tiukassa tasatilanteessa 0-0.
Toinen puoliaika ja vastatuuli toivat Loiskeelle uuden haasteen. Pallo liikkui jostain syystä hieman tahmeammin ja syötöt eivät oikein löytäneet kohdalleen. Myös pitkien pallojen pelaaminen vaikeutui tuulesta johtuen. P-Iirot ottivat hieman ylempää kiinni ja saivatkin muutaman vaarallisen vastaiskun, mutta viuhuvat laukauksen suuntautuivat kuitenkin Loiskeen onneksi ohi. Loiskeen maalipotkuista muodostuikin hieman yllättäen vastustajan parhaimpia tilanteita, kun Loiskeen pelaajista tyhjä keskikenttä miehitettiin vahvasti P-Iirojen pelaajilla ja maalipotkut laskeutuivat lähes poikkeuksetta siihen. Eräästä tällaisesta tilanteesta P-Iirot pääsi Loiskeen maalialueen tuntumaan, hyökkääjä jätti pallon keskikenttäpelaajalle, josta hän tulitti pallon aivan maalin yläkulmaan. Tilanne oli näin ollen 1-0 P-Iiroille ja Loiske oli ahdistettu vaikeaan tilanteeseen.
Loppua kohti Loiske peluutti runsaasti ns. ottelun kuumia pelaajia, mutta viimeinen silaus puuttui pelistä. Joko viimeinen syöttö tai laukaus olivat hieman huolimattomia ja joukkue jäi maaleitta tärkeässä ottelussa. Lopputulos P-Iirot Keltainen - Loiske 1-0. Näin Loiskeelle jäi lähinnä voitettavaa seuraavien päivien otteluista, kun kahdesta ensimmäisestä ottelusta tuli niukat tappiot. Joukkueen esitys oli kuitenkin molemmissa otteluissa pirteä, mutta pienet asiat ratkaisivat voiton vastustajille. Terävyys puuttui otteluiden tärkeissä kohdissa.
La 9:30 Loiske - P-Iirot Sininen 0-2 (0-1)
Toisen päivän aamupelissä kohtasivat pari tärkeää pelaajaa muiden menojen vuoksi menettänyt Loiske sekä P-Iirojen toinen joukkue. Loiske oli hankkinut menetystensä korvaajaksi tyttöjoukkueesta taitavan Tuuli Siivolan. Edelliseltä päivältä Loiskeella oli saaliina niukka 0-1 tappio P-Iirojen keltaiselle joukkueelle, joten tänään olisi ollut revanssin paikka.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tarkkaa keskialueen taisteluja, kun molempien joukkueiden viimeiset syötöt jäivät hieman huolimattomiksi. Maalipaikat olivat todellakin kortilla, sillä Loiskeen hyökkäykset olivat hieman huolimattoa ja palloa roiskittiin liikaa. P-Iirot koittivat avata peliään pitkillä syötöillä, mutta Loiskeen pakit katkaisivat hyvin syötöt. Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Loiskeen puolustus nousi kuitenkin hieman liian korkealle jättäen liian suuren välin puolustuksen ja maalivahdin välillä. P-Iirot pomputtikin märällä kentällä hieman onnekkaasti pallon heidän hyökkääjälle, joka ei erehtynyt läpiajossaan ja puoliajalle siirryttiin P-Iirojen 1-0 johdossa.
Toinen puoliaika oli kahden hieman väsyneen joukkueen taistelua, jossa varsinaiset kuviot jäivät puuttumaan. P-Iirot hallitsi kuitenkin hienokseltaan puoliaikaa ja he rynnivät muutamaan otteeseen voimalla läpi aina Loiskeen maalin läheisyyteen. Loiskeen maalivahti selvitti tilanteet kuitenkin hienosti. P-Iirot siirtyi ottelussa 2-0 johtoon toisen puoliajan puolessa välissä, kun Loiskeen puolustukselle ja maalivahdille tuli pieni kommunikaatio-ongelma ja P-Iirojen hyökkääjä pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin. Viimeisellä 10 minuutilla Loiske ei oikein saanut aikaan kunnon loppurynnistystä ja näin ollen ottelu päättyi P-Iirojen sinisen joukkueen ansaittuun 2-0 voittoon. Ottelu oli Loiskeelta pienen nousujohteisen jakson jälkeen hieman hengetön, joten iltapäivän peliin jäi paljon parannettavaa.
La 16:30 Fc Jazz - Loiske 6-0 (3-0)
Iltapäivän otteluun lähdettiin kaatosateen saattelemana. Edellisen ottelun hieman heikot otteet oli tarkoitus kääntää paremmiksi, mutta kova vesisada tuntui syöneen suurimman peli-innon jo alkulämmittelyistä lähtien molemmilta joukkueilta.
Ottelun alkuvihellyksestä lähtien Jazz painoi pelin Loiskeen päätyyn ja palloa koetettiin toimittaa jatkuvasti maalin eteen. Ensimmäiset kymmenen minuuttia Loiske jaksoi kuitenkin puolustaa tarkasti ja peli pysyi nollissa. Kuitenkin 10 minuutin kohdalla yksi Jazzin pelaaja oli unohtunut laitaan, josta lähti tarkka laukaus alakulmaan. ja tilanne muuttui Jazzille 1-0 johdoksi. Loiske tuntui jäätyvän ensimmäisestä maalista, sillä heti perään Jazz käytti Loiskeen seisovan puolustuksen hyväkseen ja iski 2-0 johdon. Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vielä kolmaskin maali, kun Jazz liikutteli parilla nopealla syötöllä palloa ja iski jo hieman ratkaisevasti 3-0 lukemat. Ensimmäisellä jaksolla Loiske sai yhden kunnon laukauksen maalia kohti, joten lukemat olivat kohtalaisen oikeutetut.
Toisella jaksolla kova sade jatkui, mutta Jazzilla näytti silti riittävän vielä nälkää. Loiskeen pelaajat olivat hieman väsyneitä, mutta taistelutahtoa riitti silti. 4-0 maali nähtiin kuitenkin Jazzin toimesta, kun hyökkääjä teki rangaistusalueen rajalla näyttävän harhautuksen ja jätti tarkalla laukauksellaan Loiskeen maalivahdin voimattomaksi. 5-0 maalin laukaus lähti noin 20m ja liukas pallo teki maalivahdille tepposet ja ottelussa nähtiin vielä 6-0 maali tarkalla alanurkkavedolla. Noin 5 minuuttia ennen loppua Loiske sai vielä virtapiikin ja loi 4 hyvää maalintekopaikkaa Jazzin maalille, mutta tälläkin kertaa onni ei ollut mukana matkassa ja maalisarake näytti kolmannen ottelun putkeen nollaa.
Loiskeen 99 poikien kaksi viimeistä peliä ovat olleen kahden ensimmäisen pelin jälkeen hieman ponnettomia esityksiä. Johtuuko pienestä turnausväsymyksestä vai huonoista keleistä. Huomenna aamulla on kuitenkin vielä yksi peli sarjassa edessä 8:45, jonka jälkeen pelataan yksi sijoitusottelu. Näillä näkymin joukkue joutuu taistelemaan jumbofinaaliin, mutta hieno asia on että taisteluilme on säilynyt varsinkin muutamalla pelaajalla koko turnauksen ajan hyvänä. Huomenna siis turnauksen viimeinen päivä, jonka jälkeen koittaa matka kotia kohti ja paljon hyviä kokemuksia taskussa.
Su 8:45 Loiske - Team LKP 3-4 (1-2)
Lauantai-illan diskoilut oli diskoiltu ja turnauksen viimeinen päivä aloitettiin aikaisella aamuottelulla. Loiskeella ei otteluun ollut sijoituksen kannalta mitään panosta, mutta oli varma että jokaiseen otteluun lähdettiin taistelemaan. LKP:n joukkueella ottelulla oli hurja panos, sillä voitolla he selviytyisivät P11 sarjan finaaliotteluun FC Jazzia vastaan.
Hieman uniselta vaikuttanut Loiske oli alussa pelillisesti hukassa ja vastustaja pääsi pyörittelemään rauhassa peliä. Ennen ensimmäisen puoliajan puolta väliä LKP pääsikin rokottamaan Loisketta, kun hyökkääjä oli jäänyt aivan vapaaksi rangaistusalueen tuntumaan, josta lähtenyt tarkka alakulma veto vei LKP:n ansaittuun 1-0 johtoon. Loiske sai maalista hieman lisävirtaa taisteluun ja Aleksi Hakari pääsi murtautumaan puolusten läpi, jonka jälkeen hänet kaadettiin rangaistusalueella. Rikkeestä seuranneen rangaistuspotkun Aleksi sijoitti varmasti alakulmaan ja tilanne oli tasan 1-1. LKP pääsi kuitenkin vielä iskemään ensimmäisellä puoliajalla upeasti kulmapotkusta, kun takatolpalle oli jääny pelaaja aivan vapaasti ja hänellä oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään maaliin. Tauolle siirryttiin lukemista 1-2 ja Loiskeen oli aika herätellä pelaajia parempiin peliesityksiin.
Toisen puoliajan alku ei luvannut kuitenkaan hyvää Loiskeelle, sillä LKP:n pelaaja pääsi iskemään aivan rauhassa oman vedon reboundit sisään siirtäen joukkueen jo 3-1 johtoon. Eikä aikaakaan kun palloa kaivettiin jälleen kerran Loiskeen maaliverkoista pahan merkkausvirheen johdosta. Tilanne LKP:lle jo hieman ratkaisevasti 4-1. LKP:n peli ei ollut huimasti Loisketta parempaa, mutta pelaajien asenne oli kohdallaan ja keskittyminen oli suuren panoksen johdosta luokkaa Loisketta parempaa. Loiske sai jälleen kerran huikean virtapiikin n. 10 minuuttia ennen loppua, kun muutamat pelaajat ottivat roolia kentällä ja muut seurasivat perässä. Miika Louhivaara vapautettiinkin rangaistusaluella hienolla syötöllä ja tarkka laukaus kavensi tilanteeksi 2-4 ja Loiske oli tullut mukaan peliin. Heti perään Miro Hiltunen näytti esimerkkiä miten vastustajan puolustajat jätetään kun seisomaan paikalle ja toi Loiskeen jo maalin päähän myös tarkalla laukauksella. Tilanteessa 3-4 lähdettiin pelaamaan ottelun ottelun loppuhetkiä ja pari huippupaikkaa saatiin vielä rakennettua, mutta maalinteko tökki jälleen kerran tiukassa paikassa ja ottelu päättyi niukasti 3-4 numeroihin. Näin ollen Loiske lähti valmistautumaan iltapäivän sijoitusotteluun sijoista 5-6 ja LKP marssi loppuotteluun P11 sarjan ylivoimasta FC Jazzia vastaan.
1-1 Aleksi Hakari rp.
2-4 Miika Louhivaara
3-4 Miro Hiltunen
Su 13:50 5-6 sijat Loiske - P-Iirot Sininen 0-1 (0-0)
Myös Loiskeen poikien oli tyytyminen niukkaan tappioon turnauksen viimeisessä ottelussa, kun joukkue kohtasi P-Iirot sinisen, jolle hävittiin alkusarjassa 2-0. Tällä kertaa P-Iirot Sininen vei ottelun 1-0, tosin ottelusta jäi aika paljon jossiteltavaa tuomaritoiminnan puitteissa. Muuten erinomaisesti turnauksessa toiminut tuomaritoiminta jätti tärkeässä sijoitusottelussa viheltämättä räikeimpänä virheenä Miro Hiltusen läpiajon, jossa hänet kaadettiin takaapäin. Näin Loiskeen pojat jäivät ilman voittoja turnauksessa, mutta joukkueen henki kasvoi turnauksen aikana huimasti ja sarjapeleissä onkin lupa odottaa vahvistunutta Loisketta. Turnaus toi kaikille myös itseluottamusta tulevaa varten, joten seuraavan vuoden suurta turnausmatkaa ollaan jo nyt suunnittelemassa
Sääksjärven Loiskeen juniorivalmennuspäälliköt Mika Björksten ja Jukka Karhunen haluavat kiittää eritoten näitä kahta turnaukseen osallistunutta Loiskeen joukkueita sekä heidän toimihenkilöitään sekä vanhempia vastaamisesta haasteeseen. Oli hieno olla auttamassa sekä tukemassa joukkueita Kauhajoella sekä nähdä kuinka pelaajat nauttivat tällaisesta suuresta turnauksesta ja kuinka joukkue puhaltaa yhteen hiileen jatkuvasti. Erittäin positiivisena asiana nähtiin myös joukkueiden yhteistyöturnauksessa kannustamisen osalta. Tästä on hieno jatkaa taas eteenpäin uusia haasteita kohtaan.
Ensi vuonna on tavoitteena lähteä 4-5 joukkueen voimin johonkin suureen turnaukseen edustamaan Sääksjärven Loisketta. Nyt polku on avattu ja varmasti saadaan uusia joukkueita mukaan hankkimaan upeita kokemuksia.
Tekstit Mika Björksten